Puolivälin pysäkki

Golfkausi on päässyt hyvään vauhtiin Lappajärvelläkin kevään pitkän odottelun jälkeen. Kun nyt miettii, missä kunnossa meillä on kenttä ollut kauden alusta asti, oli se kaiken odottamisen arvoista! Muistetaan kaikki omalta osaltamme pitää myös kentästä huolta. Ihan puolivälissä kautta ei onneksi vielä mennä, mutta ajattelin tähän kohtaan tehdä pienen päivityksen tähänastisesta.

Heti kauden alkuun päästiin kunnon kisailun makuun, kun Härmässä puukkohippailtiin 13.5. Kylätappelu 2/2, joka päätyi tasapisteisiin. Meidän porukalla oli kuitenkin viime syksyn sakinhivutuksesta etumatkaa sen verran, että pysti lähti Lappajärvelle! Kylätappelut jatkuu sakinhivutuksella 26.8. meidän kentällä ja nyt lähdetään kisaamaan taas puhtaalta pöydältä.

Ladyt Lakeuksilla -kiertue starttasi myös Härmästä jo huhtikuun lopussa ja nyt on käytynä lisäksi Kuortane, Kauhajoki ja Vaasa. Vielä on jäljellä Ruuhikoski elokuulla ja meidän oma tapahtuma syyskuun lopulla. Tapahtumissa on ollut pelaajia noin 40-60, mutta osallistuminen meidän seurasta on ollut valitettavan vähäistä. Nämä on juuri niitä matalan kynnyksen tapahtumia, joiden myötä on helppo lähteä tutustumaan naapurikenttiin ja niiden pelaajiin. Tapahtumissa on runsaat palkintopöydät, rempseä tunnelma ja hyvää ruokaa. Korostan myös sitä, että mukaan voi lähteä vain pelaamaan, ei ole pakko kilpailla, mukanaolo on pääasia!

Meidän kisakalenterista on kuitattu jo parit scramblet, Lappajärvi Open ja itä-länsi Ryder Cup. Ihan harmittaa, etten päässyt jännittämään Ryder Cupin ratkaisuhetkiä paikan päälle, mutta olin sentään puhelimen päässä uusintaväylien aikana! Viisiosainen kisasarja Kapteenin Twistit starttasi toukokuun lopulla ja ilahduttavan moni lähti kisaan mukaan hulluttelemaan, vieläkin ehtii kovasti sekoittamaan pakkaa! Pelikirja menee ihan uusiksi, kun omaa tuttua kenttää pelataankin vähän eri tavalla.

Tämän kesän Kapteenipäivät järjestettiin Oulun Golfissa 17.-18.6. Meitä starttasi tuolle reissulle kymmenkunta kapteenia jo torstaina, jolloin suunnattiin Raahentienoon Golfiin pelaamaan. Kenttä oli hyväkuntoinen, puistomainen ja mukava pelata, joskin hyttyset ja mäkäräiset tulivat välillä turhan iholle. Muutama haastava bunkkeri tuli matkalla vastaan sotkemaan peliä ja kenttä vaatinee vielä uusintakokeilun.
Perjantaina suunnattiin Virpiniemeen, jossa kapteeneita oli koolla jo pitkästi toistakymmentä. Virpiniemi on ollut minulle yksi niistä kentistä, jotka joskus täytyy päästä pelaamaan, enkä joutunut pettymään! Onhan sitten kaunis paikka! Greenit oli välillä hyvinkin ylhäällä ja muotoja löytyi joka lähtöön. Upea, sopivan haastava kenttä, jonne on nyt sitten päästävä toisenkin kerran.
Lauantaina päästiin sitten järjestävän seuran Vaara-kentälle Sankivaaraan ja kokemisen arvoinen oli sekin! Takaysin parit väylät pelattiin reippaaseen alamäkeen lipulle, greenit on todella isoja, eikä niissä ole montaakaan suoraa kohtaa.
Vastaanotto jokaisella kentällä oli kertakaikkisen vieraanvarainen ja ystävällinen! Pitää ehdottomasti paikkansa, että tunnelma klubilla ja muiden pelaajien huomioiminen vaikuttaa vahvasti mielikuvaan kentästä.
Kapteenipäivien virallinen osuus oli sunnuntaina, jolloin puhumassa olivat golfliitosta Kirsi Erofejeff-Engman ja Antti Tiitola, Oulun Golfin Petri Väänänen ja SHG:n kapteeni Sami Kangas. Mielestäni tärkeintä kapteenipäivillä on keskustelut, jotka käydään pelin lomassa tai vaikka iltaa istuessa, kun aiheet rönsyilevät ja keskustelu on vapaampaa. Suomen golfkapteenien yhteisö on valtavan monipuolinen ja jokainen kapteeni tekee roolistaan omannäköisen. Kapteenistoa yhdistää intohimoinen suhtautuminen golfiin ja halu tehdä lajin eteen työtä. Kapteenipäivät on verkostoitumista, vertaistukea ja ideointia parhaimmillaan samanhenkisten ihmisten kanssa! Ensi vuonna kapteenipäivien järjestelyvuorossa on Aura Golf.

Oikein onnistunutta ja nautinnollista golfkesän jatkoa!

Sirpa

Raahentienoon reipas peliryhmä

Raahentienoossa bunkkerihommia

Virpiniemen metsäisempää etuysiä

Ja takaysiä meren rannalla

Sankivaaran Vaara-kenttä

Golfkapteenistoa ennen päivän pelejä Sankivaarassa