Kevään töitä kentällä

Kevättä kohti mennään kiivaalla vauhdilla vaikka alkava viikko hieman viileämmältä näyttääkin. Työt kentällä ovat olleet jo hyvässä vauhdissa muutaman viikon ajan.

Lähes kaikilta viheriöiltä on lumet lingottu ja ne on myös hiekoitettu. Kuvassa väylän 1 viheriö


Tänä keväänä näyttäisi siltä, että kenttä on runsaan lumipeitteen alla talvehtinut melko hyvin. Työt kentällä ovat olleet käynnissä jo hyvän aikaa. Suurimmalta osalta vihäriöitä on lingottu lumet maaliskuun aikana pois ja lisäksi viheriöille on levitetty hiekkaa sulamisen nopeuttamiseksi. Alkavalla viikolla pyritään myös väylille levittämään hiekkaa, jotta paikoin lähes 40 senttinen hanki saataisiin hupenemaan. Viikko näyttää poikkeuksellisen viileältä, joten sulaminen ei kovin kiivasta lähipäivinä tule olemaan.

Kuutosen viheriöllä ei paljoa lunta enää näy


Alla myös hyvä muistutus siitä, että jäisellä nurmella kävely syksyllä ja alkutalvesta todella näkyy keväällä ja vie kentän kehitystä viikkokaupalla taaksepäin.

Kuvassa oleva viheriö vaatii melkoisesti työtä, ennekuin se on taas normaalissa kunnossa. Onneksi kuva ei ole meidän kentältä!