Junnutoiminta alkaa 19.2. Lappis-areenalla!

Kauden 2023 junnutoiminta alkaa jo helmikuussa Lappis-areenalla.
Puistogolf on mukavaa puuhastelua, joka sopii myös perheen pienimmille jotka eivät ole vielä välttämättä tutustuneet golfiin.
Junnutreeneissä harjoitellaan jo oikeilla mailoilla ja harjoittelu muokataan jokaisen tasolle sopivaksi.

Järviseudun Golf aloittaa talviharjoittelun Lappajärven uudella Lappis-areenalla.

Alussa harjoituksia pidetään joka toinen sunnuntai siten, että perheen pienimmille suunnattu puistogolf alkaa klo 12:00. Puistogolfissa harjoitellaan golfmailan tapaisilla, lapsille sopivilla välineillä, eikä osallistujilla tarvitse olla aikaisempaa kokemusta golfista tai edes palavaa halua tulla golfariksi. Välineistö sopii noin alakouluikäisille.

klo 13:00 alkaa junnutreenit, jossa harjoitellaan oikeilla mailoilla. Tässäkään ei tarvitse vielä olla kokenut golfari, mutta kiinnostus harrasktukseen riittää. Kaiken ikäiset ja tasoiset juniorit ovat tervetulleita. Suunnitellaan harjoitusten jatko pelaajien määrän ja tason mukaan. Aloittelijoille ja jo pelaaville junioreille tehdään omat ryhmät ja harjoitteet.

Kevään aikana harjoittelua lisätään ja mukaan otetaan myös simulaattori- ja ammattilaisten vetämiä harjoituksia.

Nyt kannattaa ilmoittautua mukaan.


Ilmoittautumiset Puistogolfiin

TÄÄLLÄ


Ilmoittautumiset Junnutreeneihin

TÄÄLLÄ