Jotain uutta ja jotain vanhaa

Pieni päivitys vielä ennenkuin pyörähdetään uuden vuoden ja uuden kauden puolelle!

Pelikelit jatkui meillä ilahduttavan pitkään ja vielä lokakuun lopussa päästiin kisaamaankin täydet 18 väylää. Hyvin pikaisesti pystyyn laitettuun pipokisaan lähti peräti 36 innokasta pelaajaa mukaan. Muutenkin kesän kisoissa oli ihan mukavasti porukkaa mukana, mutta ainahan lisää mahtuu. Menneellä kaudella säätkin suosi kisapäiviä, ei taidettu kovin monesti sateessa pelata.

Kovastihan tässä on jo ensi kausi mielessä ja suunnitelmissa. Isommassa kuvassa tulevaan kesään vaikuttaa vahvasti Kivitipun tilanne, saadaanko majoittuvia pelaajaporukoita kentälle ja tietysti ProAmin pyöräyttäminen on huomattavasti helpompaa, jos majoitus on kentän vieressä.

Ensi kesän kisakalenterista on jo vähikseen ollut puhetta ja sinne onkin tekemässä paluun reikäpelit! Reikäpelit pelataan yhden viikonlopun aikana, varmaankin siellä loppukesän puolella. Jos joku jo tuntee valtavaa paloa päästä osallistumaan, niin minulle voi huikata, laitan nimet muistiin!

Ladyt Lakeuksilla jatkaa tutulla tyylillä, 6 kenttää ja 6 kisaa, Lappajärvellä pelataan kesäkuussa. Tähän saa ilmoittautua allekirjoittaneelle mukaan järjestelyhommiin, niitä vaan yllättävästi aina riittää. Myös uusia ideoita tapahtumaan liittyen otan mielelläni vastaan!

Seuraotteluna pelataan kolmiottelu Ähtärin ja Pietarsaaren kanssa. Pelimuoto yms. pikkujutut hiotaan talven aikana valmiiksi ja sitten lähdetään ottamaan toisistaan mittaa! Tähänkin saa jo ilmoittaa alustavan kiinnostuksensa niin halutessaan, kyselen perään sitten, kun on ajankohtaista.

Kapteenin Twisteihin teen taas pieniä muutoksia ensi kesäksi. Neljässä ensimmäisessä osakilpailussa palataan takaisin 9 väylän kisoihin, tietysti pienillä twisteillä, ettei käy liian helpoksi ja tylsäksi. Viimeisessä osakilpailussa pelataan täysi kenttä lippukisana, eli jokaiselle osallistujalle lasketaan oman tasoituksen mukaan lyöntimäärä, joka on käytettävissä. Lopputulos on paikka, johon viimeinen lyönti päätyy ja voittaja se, joka on omalla lyöntimäärällään päässyt pisimmälle.

Palataan näihin sitten taas, kun päivät on valoisampia ja pidempiä!

Päättyneellä kaudella itseäni ilahdutti eniten se, ettei juurikaan tarvinnut pelata yksin, vaan lähes aina siihen varattuun lähtöön ilmoittautui muitakin! Mielestäni yksi mahtavimmista jutuista golfissa onkin juuri sen sosiaalisuus. Kierroksen aikana ehtii kovasti tutustua uusien ihmisten kanssa ja vanhojen tuttujen kesken vaihtaa kuulumiset. Tavataan siis myös ensi kesänä kentällä!

Kiitos kuluneesta kaudesta ihan jokaiselle, joka oli siinä tavalla tai toisella osallisena!

Oispa kesä;

Sirpa